Tuulispäivän pakkasaamua

Terveiset Turusta.

Täysistuntoviikkoa starttaillaan poikkeuksellisen sääolosuhteen vallitessa. Kun yleensä Turun seudulla marras-joulukuuta vietetään vesisateessa lämpötilan huidellessa nollan molemmin puolin (taksikuskin analyysia), maanantai tiputteli taivaalta hentoa lumivaippaa ja pakkanen puraisee mukavasti. Rannikon kalsea viima saa pakkasen purevuuden tuntumaan vieläkin karummalta.Poikkeukselliset merkit ovat ilmoilla. Valitettavasti joudun ennakoimaan, että Kirkolliskokouksen päätösasioissa ei sitä vastoin ole luvassa mitään kovinkaan poikkeuksellista. Joitakin yksittäisiä edustaja- ja hiippakunta-aloitteita, piispainkokouksen esityksiä lähinnä ekumeniikkaan ja pappeuteen liittyvistä asioista, muutama mietintö valiokunnilta, kirkon toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2017-2019, tulevaisuuskomitean mietintö ja avioliittolain muutokseen liittyvien selvitysten ilmoittaminen.

Ehdottomasti suurinta mielenkiintoa ja varmasti myös keskustelua liittyy tulevaisuuskomitean mietintöön ja sen sisällään pitämiin muutosesityksiin, avioliittolain muutokseen liittyviin selvityksiin sekä kirkon talouteen. Talouden näkökulmasta tulemme mitä ilmeisimmin ottamaan kantaa ja lausumaan jotain valtiovallalle, joka iski kirkkoa päin pläsiä jäädyttämällä määrärahan, joka oli juuri sovittu kirkon saaman yhteisövero-osuuden korvaamiseksi yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta. Kenenpä toiveita tämä maamme hallitus ei olisi pettänyt? Ehkä näin rakennetaan sitä kansallista yhtenäisyyttä… Tulevaisuuskomitea on lyhyessä ajassa saanut aikaiseksi melkoisen kattavan mietinnön, joka sisältää toimeenpanoehdotuksia liittyen kirkon tulevaisuuteen. Siinä pureudutaan niin kirkon rakenteisiin kuin toimintakulttuurin muutokseen. Näkökulmatkin ovat monimuotoiset. Tästä taidan kirjoitella tuonnempana lisää, kun keskustelu viriää kunnolla käyntiin ja näkökulmat kirkastuvat. Kolmas ”kiihkeä” teema on tuo avioliittolain muutos ja siihen liittyvät selvitykset. Kirkolliskokoukselle annetaan ilmoituksena piispainkokouksen selonteko kirkon avioliittokäsityksestä ja kirkkohallituksen oikeudellinen selvitys aiheesta sekä kunnioittavaan keskusteluun liittyvä malli. Ilmoitus? Pelkoni on, että tällä ilmoituksella kuitataan asia ja myöhemmin voidaan todeta, että Kirkolliskokous on käsitellyt aiheen ja hyväksynyt nämä varsin poleemiset ja monia kysymyksiä herättävät selvitykset. Päätöksiä avioliittolain muutoksen johdosta kirkon toimintaan, ei nyt tehdä vaan arveluni on, että 1.3. jälkeen osa papistosta eri puolilla Suomea tulee vihkimään samaa sukupuolta olevia pareja, jotkut tulevat tekemään näistä kanteluita tuomiokapituleille, tuomiokapitulit tulevat käsittelemään näitä ja päätymään johonkin johtopäätökseen (pahimmassa tapauksessa eri hiippakunnissa hyvin erilaisiin) ja päätöksestä riippumatta se viedään jonkun tahon toimesta hallinto-oikeuteen, jossa oikeudellisen prosessin kautta asian juridinen puoli ratkaistaan. Tämän jälkeen kirkon on pakko tehdä päätöksiä ja ratkaisuja johonkin suuntaan.

Tällä erää näihin tunnelmiin täältänuorikirkko

Pekka Kosonen, Pieksämäki

 

PS. Täällä läsnä mainostensa kautta myös ensi vuoden alussa aloittava uusi kristillisen kasvatuksen palvelujärjestö (sikäli, kun SLK, PTK ja NK näin päättävät).

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s