Muutoksen vaikeus

Kylläpä kirkon uudistaminen on vaikeaa.

Olemme käsitelleet kirkolliskokousviikolla tulevaisuusvaliokunnan mietintöä liittyen Kirkon tulevaisuuskomitean mietintöön. Tuo viime syksynä julkaistu mietintö antoi osin hyvinkin yksityiskohtaisia toimenpide-ehdotuksia kirkon uudistamiseksi hallinnon, rakenteiden ja toimintakulttuurin osalta. Lähetekeskustelu komiteamietinnöstä sisälsi lukemattomia puheenvuoroja, joissa kiiteltiin komitean työtä, mutta samalla esitettiin monilta osin kriittisiä näkökulmia moniin uudistuskohteisiin, Jo tuolloin oli aavisteltavissa, että valiokunnan työstä mietinnön parissa tulee haastavaa.

Nyt käsiimme saatu valiokunnan mietintö sisälsi 19 ponsiehdotusta, joilla uudistusta vauhditettaisiin. Tästä kehkeytyi tiivis keskustelu, jossa esitettiin ponsiin muutoksia, osan ponsien poistamista ja kokonaan uusia ponsia. Valiokunnan mietintöä kritisoitiin radikaalien toimenpiteiden puutteesta. Mitä sitten oli odotettavissa, kun jo komiteamietinnön lähetekeskustelussa haluttiin muutosta, mutta mitään ei oikeastaan saisi muuttaa.

Tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, Katri Korolainen, totesi hyvin realistisesti, että nyt tehty valiokunnan työ oli se maali, johon tässä tilanteessa oli mahdollista päästä. Kauhean pitkälle se ei vienyt, mutta jonkinlainen välietappi kuitenkin. Päätöksenteko on usein kompromissien tulos, ja tässä se näyttäytyy melkoisen selkästi.

Keskeisimmät muutokset seurakuntatyön ja -toiminnan todellisuudessa realisoituvat kuitenkin sen arjen keskellä, jossa elämme seurakunnissamme. Siellä voidaan vaikuttaa siihen toimintakulttuuriin, jossa kohtaamme toisiamme, teemme päätöksiä, toteutamme hallintoa ja elämme todellisuuteen kiinnittyen. Ylätason hallinnollisilla päätöksillä näitä toimintakulttuuriin liittyviä muutoksia emme voisi kuitenkaan varmistaa.

 

Turussa 4.5.2017 Pekka Kosonen, kirkolliskokousedustaja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s